Sunnuntaina 21.12. kello 19 uimahallin valot himmeni ja yleisö istui odottavaisena. Pian oli alkamassa jo perinteeksi muodostunut Norppien joulujuhla. Joulujuhlassa oli tarjolla molempien norpparyhmien esityksiä, joulukuusen koristelua, pipareita, arpajaiset ja perinteinen yhteislaulu.
Molemmat ryhmät esittivät pienen taidonnäytteen esityksen muodossa. Siinä nähtiin vuorotellen taidokkaita taittoja ja erilaisia sukelluksia! Nuorempien norppien ryhmä oli ensimmäistä vuotta mukana norpissa. He tekivät näyttäviä jättiaskeleita ja hienoja taittoja. Vanhempien norppien ryhmä esitti jättiaskeleita, taittoja, pohjasta esineiden hakemista ja ämpäreiden puhaltamista pintaan. Vanhimmat norpat sukelsivat pituutta näyttävästi!
Esitysten jälkeen jokainen norppa sai vuorollaan koristella vedenalaista kuusta ja saivat palkinnoksi vedenalaiselta joulupukilta lahjan. Kun kuusi oli koristeltu, saatiin nauttia pienestä tarjoilusta sekä kokeilla onnea arpajaisissa, jossa oli hienot voitot. Norppaohjaajat olivat askarrelleet arpajaisten palkinnoiksi mm. syttyruusuja, saippuaa ja paperitähtiä!
Vanhemmilla ja sisaruksilla oli mahdollisuus seurata Norppien esityksiä ja koristelua altaassa osittain valkokankaalta, johon heijastui live-kuvaa pohjasta.
Kun kuusi oli koristeltu, oli aika syödä pipareita. Juhlan lopuksi kaikki yhdessä laulettiin piirissä ”Porsaita äidin oomme kaikki” molemmilla kotimaisilla kielillä!
Norppaohjaajat kiittävät syksystä ja onnistuneesta joulujuhlasta!
Kiitokset Sukellustyö Takalalle kamerasta sekä Merimuseolle valkokankaasta ja tietenkin myös joulupukille!
Kuvat: Paula
Teksti: Antero