Vuoden 2009 alussa tuli kuluneeksi 45 vuotta Delfin ry:n rekisteröimisestä. Vuosi 2009 on maamme vanhimpiin sukellusseuroihin kuuluvan urheilusukelluskerho Delfin r.y.:n 46. toimintavuosi. Seura perustettiin Vaasassa vuonna 1963 muutamien innokkaitten uranuurtajien toimesta. Tuosta vuodesta alkoi vilkas sukellustoiminta. Tällä hetkellä kerhon toiminnan painopistealueet ovat merellä Merenkurkun alueella tapahtuva sukellustoiminta sekä halliharjoittelu ja koulutustoiminta. Kerhon sukellustukialus Stella tekee kesän aikana viikonloppuisin sukellusreissuja Vaasan ulkosaaristoon. Heinäkuussa järjestetään jo perinteeksi muodostunut noin viikon pituinen sukellusleiri. Viime vuosina leirejä on järjestetty esimerkiksi Mikkelinsaarilla, Rönnskärissä, Ruotsin rannikolla sekä aina Saaristomerellä asti. Silloin tällöin kerhon jäsenet lähtevät yhdessä sukeltamaan vieraille vesille, esimerkiksi Norjassa, Maltalla ja Eilatissa on vierailtu. Talven 2001 sukellusmatka suuntautui Thaimaahan Phuketin saarelle ja syksyllä Sharm el Sheikhiin. Syksyllä 2002 sukellettiin Hurghadassa Egyptissä. Norjassa on käyty pääsääntöisesti vuosittain vähintään yksi viikon sukellusmatka.
Kerhon alkutaipaleella järjestettiin Vaasassa joulupukkipalvelua ja Vaasan tuolloin juuri valmistuneessa uimahallissa vesi-show -näytöksiä. Ensimmäinen laitesukelluskurssi järjestettiin Vaasassa jo vuonna 1964. Kerho on järjestänyt laitesukelluskursseja joka vuosi. Laitesukelluksen peruskurssi järjestetään yleensä keväällä. Kerhon uimahallivuoroilla pidetään huolta peruskunnosta uimalla, sukeltelemalla ja uppopalloa pelaamalla, samalla tulee vaihdettua viimeiset kuulumiset. Kerho on julkaissut vuodesta 1982 lähtien omaa kevätlehteä, jossa esitellään sukellusta harrastuksena. Jäsenet puhdistavat myös uimarantoja keväisin ja kesäisin. Talkoilla jaetaan kerhon kevätlehteä sekä kunnostetaan tukialusta ja tukikohtaa Rönnskärin saaristossa.
Kerho kuuluu Sukeltajaliittoon ja osallistuu myös Merimuseon ja tarvittaessa Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun toimintaan. Aikoinaan kerho oli mukana perustamassa Vaasan Meripelastusseuraa sekä Merimuseota. Jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti vuosien mittaan. Esimerkiksi vuonna 1970 jäseniä oli 47. Tällä hetkellä kerhossa on jäsenenä noin 200 sukeltajaa.
Pienvene alias "roiskeläppä"
Seuralla on myös käytössä pienvene, millä tehdään iltasukelluksia lähikohteisiin. Vene toimi kesällä 2009 tukialuksen sukellusreissuilla.