Hyppy Stealta

14-16.7.2017 Mikkelinsaarilla

Matkaan lähtö
Matkaan lähtö

Stea Raippaluodon sillan alla. Kuva KPS
Stea Raippaluodon sillan alla. Kuva KPS

Tuulen suunta ja voimakkuus oli suurinpana syynä, että lähdettiin suoraan pohjoiseen. Tarkoitus oli yrittää sukeltaa mm. Georgius-hylyllä ja kenties jos tuuli rauhoittuisi jatkettaisiin Rönnskäretin ympärillä oleville hylyille. Raippaluodon pohjoispuolelle kun päästiin, selvisi aika nopeasti, että ainut mahdollinen sukellus oli valassaarten suojassa maisemasukellus. Saatiinpa ainakin koeponnistettua kaikkien sukellusvarusteet. Yöksi menimme Valassaariin kuuluvan malskärören ankkuripaikkaan.
Atlanta hylyllä
Atlanta hylyllä

Tuuli jatkoi edelleen samalla voimakkuudella, joten suuntasimme Mikkelinsaarien suojaan. Atlanta-hylyllä päästiinkin sitten oikeasti sukeltamaan.
Iltapäivän aikana kun menimme yötä varten Kummelskärin vierasvenelaituriin joku sai idean, että varmasti on aarteita tippunut laiturilta kun paljon veneilijöitä käy vierailemassa. Vallitsevan tuulen takia ei paljon veneliikennettä ollut, niin laitoimme kaikki varusteet päälle ja sukelsimme ympäri laituria. Kävimme etsimässä myös poijujen kadonneita ankkuripainoja. Valitettavasti mitään arvokasta, saati jalometalleja ei näkynyt, mutta sitäkin enemmän kaikenlaisia juoma-astioita, kenkiä, renkaita yms pientä 😀

Mikkelinsaarten luontoasema, Kummelskärillä leirinuotiolla
Mikkelinsaarten luontoasema, Kummelskärillä leirinuotiolla

Illan otimme rennosti saunoten ja grillaten.
Sunnuntai päivän olimme ankkurissa Atlantalla. Matka kotisatamaa alkoi iltapäivällä.
P1 sukelluskurssin 2017 valmistuneet, Simon ja Taina
P1 sukelluskurssin 2017 valmistuneet, Simon ja Taina

Kevään kurssilaisista pari ehti viikonlopun reissulle ja saivat suoritetuksi avovesiosuuden. Onnittelut CMAS P1 sukeltajille!

Leirillä oli mukana: Jari Ikäheimonen, Jonna Ikäheimonen, Petra Särkijärvi, Mikko Mäenpää, Jouni Keskimäki, Taina Edèn, Simon Gåddans, Harri Manninen

Sukellukset vklp aikana:

Nimi kerrat aika
Harri Manninen 8 4h 03min
Jouni Keskimäki 6 3h 12min
Simon Gåddans 5 2h 40min
Mikko Mäenpää 5 2h 35min
Jonna Ikäheimonen 6 2h 10min
Jari Ikäheimonen 6 2h 09min
Taina Edèn 4 1h 21min
Petra Särkijärvi 4 1h 20min

Sukellusten kokonaisaika vikonloppuna oli 19h 30min

Valokuvia Galleriassa (oikeuksia voi kysellä Harrilta)