Avainsana-arkisto: vuoden norppa

Norpat kesälomilla ja väljemmillä vesillä

Tässä kohtaa kesää, kun hieman viileämmät kelit vallitsee, on hienoa katsoa taaksepäin ja muistella Norppien onnistunutta kautta. Syksyn ja kevään aikana seurassa on harjoitellut lähes 50 Norppaa. Harjoituksissa on perustaitojen lisäksi harjoiteltu mm. parissa sukeltamista, merimiestaitoja, pelastamista ja ensiavun taitoja sekä tutustuttu vedenalaisen elämään opettelemalla suomen kalakantaa ja vedenalaista kasvustoa.

Aktiivisia lapsia treeneissä on käynyt useampi ja yksi heistä on myös saanut tunnustusta aktiivisuudestaan. Joka vuosi sukeltajaliitto valitsee parhaat harrastajat ja vuoden Norppa 2018 oli meidän seuran Santeri Saari. Santeri on treenannut Norpissa jo useamman vuoden, on ahkera harjoittelija ja osallistuu kaikkiin kerhon toimintoihin, niinkuin mm. DiversNightiin, talvisukellustapahtumaan ja Norppaleirille. Santeri on myös laajentanut sukelluskerhossa harrastamista aloittamalla JuniorScuban, josta teoriakoe on jo suoritettu ja sukellukset avovedessä kohta pian suoritettuna.

Suomen Sukeltajaliiton palkitsema Santeri Saari (Vuoden Norppa 2018)
Suomen Sukeltajaliiton palkitsema Santeri Saari (Vuoden Norppa 2018)

Ennen kesää on hyvä valmistautua avovesikauteen, jonka vuoksi viimeisimmillä harjoituskerroilla kerrattiin uhrin pelastamista vedestä ja ensiapua. Kaikki Norpat tekivät myös Veskun opastuksella omat välinarut, jotta turvallinen sukeltaminen ja snorklaaminen on mahdollista.
Oikealla otteella Norppa jaksaa uida uhrin kanssa pitkiäkin matkoja
Oikealla otteella Norppa jaksaa uida uhrin kanssa pitkiäkin matkoja

Pojat seuraavat keskittyneenä Veskun ohjeita
Pojat seuraavat keskittyneenä Veskun ohjeita

Tytöt osasivat jo hienosti hukkuneen elvytyksen perusteet
Tytöt osasivat jo hienosti hukkuneen elvytyksen perusteet

Norpat ovat siis hyvin valmistautuneita avovesikautta varten…Nyt odotellaan vain hieman lämpimämpiä päivä, että tarkenee hieman pidempiäkin aikoja vedessä.

Toivoen ihanaa ja lämmintä kesää kaikille!

Teksti: Paula Mylläri
Kuvat: Paula Mylläri & Petra Lehtineva