Viikonloppu Mikkelinsaarilla

17-19.7 oli Harrin vetämä viikonloppu ja perinteistä poiketen emme saaneet lempeitä tuulia. Tiedossa oli kohtalaisen navakkaa etelätuulta. Pienen palaverin jälkeen Stean nokka päätettiin suunnata Mikkelinsaaria kohti. Mukana reissulle lähti 9 sukeltajaa ja kaksi innokasta uimaria.

Ankkuri Georgius hylyllä, tuulta etelästä +10m/s , vesi noin 16'C ja pinnan päällä tapahtuu aina!
Ankkuri Georgius hylyllä, tuulta etelästä +10m/s , vesi noin 16’C ja pinnan päällä tapahtuu aina!

Perjantaina ilta kahdeksan aikoihin olimme päivän kohteessa, joka oli Georgius. Sukellus tehtiin hieman haastavassa aallokossa, mutta onneksi pinnan alla oli rauhallista paikoittaisesta virtauksista huolimatta. Näkyvyyskin oli kohtalainen 4m. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Stea oli Björköbyn uuden kalasataman laiturissa. Unten maille mentiin aika nopeasti rantautumisen jälkeen ja kun sopu sija antaa, niin kaikille löytyi hienosti makuupaikka Steasta.

Georgius akseli
Georgius akseli

Lauantai aamuna oli sen verran innokkaita sukeltajia, että aamupuurot oli syöty ja kahvit juotu jo niin, että satamasta lähtö oli jo klo 08:20. Matkalla Mikkelinsaarille pysähdyimme etsimään H.B Sandersson-hylkyä Boskäretin edustalle, mutta laihoin tuloksin. Yksi laudankappale ja vähän betonia löytyi, mutta sukellusmaisemana oli hieno rinne hiekkapohjineen.

Loikalla Atlantalle!
Loikalla Atlantalle!

Ruokailun jälkeen Stea ajettiin ankkuriin Atlanta-hylyn vierelle ja siinä aikaa vietettiin parin sukelluksen verran. Näkyvyyttä meillä oli 4-5m ja koko hylky kerittiin hyvin katsastaa ennen kun tuuli yltyi kunnolla ja hakeudumme Kummelskärin laituriin yötä varten. Aamun startti oli sen verran hätäinen, että koko ryhmä kerkesi päivän päätteeksi käydä vielä yhdessä Mikkelinsaarten luontoaseman näköalatornissa ja kiertämässä luontopolun. Osa vielä sukelsi satamassa ennen saunaa ja grillausta. Nuotiolla vaihdettiin kuulumisia muiden veneilijöiden kanssa ja siellä meidän seuran toimintaa ihailtiin. Muiden mielestä oli mahtaa katsoa, kun aikuiset ja nuoret harrastavat yhdessä ja kaikki toimivat hienosti keskenään.

luontopolun päässä rantamaisemassa koko mukana ollut joukko
luontopolun päässä rantamaisemassa koko mukana ollut joukko

Sunnuntaina herätys oli hieman myöhempään, koska olimme jo sopineet, että sukellukset tehdään Atlantalla. Osa seurueesta sukelsi parikin kertaa Atlantalla ennen kun kotimatka koitti. Kotimatka meni leppoisasti aurinkoisessa säässä ja tuulikin jo tyyntyi.

kotimatkalla Raippaluodon sillan maisemissa
kotimatkalla Raippaluodon sillan maisemissa

Reissu oli oikein onnistunut ja sukelluksia viikonlopulle kertyi ihan hyvä määrä. Viikonloppu oli myös sen puolesta onnistunut, että Harri sai reissun aikana tehtyä parille Stean käyttökoulutusta. Toivottavasti saammme kohta lisää reissunvetäjiä ja reissuja, että pääsemme taas Stealla kohti uusia sukelluskohteita.

Atlantan kettinkiä
Atlantan kettinkiä
NimiKerratAika
Harri74:01
Thomas74:01
Jari63:40
Turo63:40
Mikko62:54
Paula41:52
Vesa41:52
Elisa31:27
Taina31:21

Teksti: Paula Mylläri

Otsikkokuva: Turo, muut kuvat: Harri M, Thomas C